Mimmi


Bh, Fi & No Mva Karvakorvan Orvokki

"Mimmi"

synt. 14.3.1997
 kuollut 4.2.2013
Lonkat A/B, polvet 0/0
Kasv. Helena Mattila, Lepsämä
Om.  H-L Pasanen, Rovaniemi
Agility Medi 2

Mimmin oman osuuden kirjoittamista pitkitin ja pitkitin, sillä mitä ja miten voisin kertoa koirasta, joka on ollut minulla aina kaikki kaikessa. Mimmi oli 13-vuotiaan koirahöperön unelmien täyttymys ja sitä ei horjuttanut sekään seikka, että Mimmi otti täyden ilon ja hyödyn irti nuoresta emännästään. Mimmi opettti minulle miten saadaan hyvä koira pilattua ja sitten taas tehtyä pilalle hemmotellusta ja oikukkaasta koirasta ihmisen ajatus. Harrastuskoiran, joka parhaimmillaan antaa itsestään kaiken jokaisella solullaan. Sääli, että koiran aktiiviharrastusikä on niin kovin lyhyt kaiken mahdollisen tekemiseen ja kokemiseen. Mimmi vetäytyi harrastuskoiran urastaan eläkkeelle 11-vuotiaana näkökyvyn ja selän kunnon heiketessä. Se jatkoi agilityn, tokon ja temppujen tekemistä puhtaasti huvituksen ja ilon pohjalta. Tätä kirjoittaessa (29.12.12) Mimmin kanssa eletään arvokkaita viimeisiä aikoja. Se on jo lähes kuuro ja sokea, mutta kuluneen vuoden aikana se on onnistunut opettamaan meille ihmisille uusia temppuja, joilla se saa entistä helpommin palveluksia ja herkkuja. Tämän lisäksi, se edelleen mielellään esittää maksusta kaikki maailman temput, mitä se on vuosien varrella oppinut.

Mimmi 15-vuotiaana
"Jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut.
Ois susta samanlainen tullut,
mitään en ois muuttanut"
Kaija Koo
Kiitos, kun olit olemassa.